Yhdysvaltain suuressa arvossa pidettyä itsenäisyyspäivää 4th of July edeltävänä keskiyönä otimme naurettavan halvan taksin Bellagion eteen josta ISKIMME itsemme keskelle maailman kuuluisinta neonvaloviidakkoa. Kuvia on wikipedia täynnä, joten niitä on turha tänne laittaa enkä niin nuorena ja mitäänymmärtämättömänä kaverina vielä silloin a) jaksanut kantaa kameraa aina mukanani b) ymmärtänyt kuvata mitään erilaista, jota ei wikipediasta löydä c) jaksanut kuvata itseäni tai muita.
Videon lopussa kuuluva kiihdyttävän moottorin jylinä on mielestäni kiihottava.
Las Vegasiin voi mennä loputtomista eri syistä, mutta jokainen tietää kaupungin merkittävimpien asioiden olevan Raha, Viihde ja Bisnes. Kaupungin rakenteen voi mielestäni ymmärtää parhaiten kertomalla Rahapyramidista jonka keksin juuri. Heti Stripin, kaupungin Pääkadun, tai hienommin ja coolimmin sanottuna BULEVARDIN, joka halkaisee kaupunginosan nimeltään PARADISE – itse asiassa pysähdytäänpä hetkeksi miettimään näitä kaikkia nimiä. Kuinka usein Suomessa törmää paikkaan jonka virallinen nimi on Paratiisi?
Pohjoisesta Las Vegasista itään ajettaessa voi törmätä Turun kokoiseen kaupunkiin nimeltään Sunrise Manor, josta etelään Nellis Boulevardille käännyttäessä on helppo törmätä Desert Rosen Golfkenttään ja jos matkaa jatketaan tarpeeksi monta mailia, tullaan lopulta Flamingo Roadin jälkeen Tropicana Avenuen risteykseen. Sieltä Southeastern Avenuelle kääntyessämme voimmekin päättää matkamme aavikon kuivuudessa kärsivän Sunset Parkin viereiselle pikkutielle nimeltään Happy Lane. Katujen kulkijat hukutetaan pakkoiloisuuteen.
Rahapyramidi.
Pyramidi ei kylläkään ole pyramidin muotoinen, vaan pikemminkin vähän saman muotoinen kuin Suomen ikärakenne, mutta joka tapauksessa sen pohjalla ovat tuhottomista erilaisista syistä rahattomana elävät. Heitä näkyy heti jos poikkeaa Stripiltä itään tai länteen ja kävellessäsi Viihteen Keskuksen Päähermosta lähtevää Flamingo Roadia itään päin vain yhden korttelinvälin verran törmäät nivusissakihelmöivän köyhän näköisiin betonilla vuorattuihin pikkukatuihin, joilla ei enää olekaan kauniita nimiä, jos on nimiä lainkaan. Öisin niitä pitkin ei uskalla kävellä kukaan jolle oma henki on vähänkin tärkeä ainakaan naamioitumatta narkkariksi tai juopoksi.
Päivän ympäri näitä katuja tallovat lihavat huorat kireiden housujen yli pursuavine selluliitteineen, päätäaukovat tummaihoiset jengit laittomine käsiaseineen ja suomalaisten kodittomien juoppojen kopiot, jotka nukkuvat ruosteen kuluttamilla, metallinkatkuisilla bussipysäkeillä, joilta heitä ei tule kukaan häätämään. Adrenaliini alkoi kummasti virrata kehossani kun illalla näiden teiden ohi kävellessäni perääni lähti kävelemään noin 10-henkinen pikimustien yli 2-metristen kavereiden seurue suoraan kuin elokuvista ja he lähestyivät pikkuhiljaa ja pian takataskut suojatessani he ikään kuin raiskasivat minut henkisesti kävellessään hiljaisena ryhmänä lävitseni =((
Pornoesitteitä jakavat (täysin rehellisesti sanottuna maksimissaan 150-senttiset) laittomat meksikolaispakolaiset sen sijaan kulkivat näiden teiden läpi aina pienillä pyörillään täynnä roikkuvia vesipulloja ja tuntuivat osaavan 8-kaistaisten teiden liikennevalot ulkoa. Nikken kanssa kävelimme näiden teiden ohi, kun musta citymaasturi pysähtyi viereemme ja Härskin näköinen parrakas kaveri musta silmälappu silmällään avasi ikkunan, “Hey guys if you jump in my car and pay for my gas at the station I’ll give you a ride ANYWHERE you want!!” Ympäriinsä matelevat katudiilerit kauppasivat turisteille huumeita.
Nälän vuoksi poikkesin näköjään aika rivosti aiheesta. Kuitenkin, edellä mainitsemieni rahattomien tai köyhien joukosta ylempi ryhmä on turistit, jotka upottavat uskollisesti säästöpenninsä hotelliryhmien käsiin, taskuihin ja pankkitileille. He ovat usein vain pitämässä hauskaa, vaikkapa nuorena turistijoukkona kasino- tai ryyppysekoilureissulla tai vanhana ukkona nuorekkaaseen strippiklubikulttuuriin tutustuen. He ovat järkyttävän suuri, kasvava rahavirta, suurin rahantuoja koko kaupungissa, bisneksen suola. Heistä hyötyvät baarit ja ravintolat, katumyyjät, taksikuskit ja parittajat, mutta ylivoimaisesti eniten kaupungin rikkaimmat bisnesmiehet, kuten Las Vegasin kasinokulttuurin Isä, Kirk Kerkorian, tai hänen seuraajansa ja tarkoituksellisesti mahdollisesti maailman kauneimman hotellin Stripin varrelle rakentanut ja sittemmin Kiinan Macaoon laajentanut Steve Wynn.
Wynn tulee sanasta Win, jonka hänen bingonomistajaisänsä keksi uudeksi sukunimekseen omaa bingoa perustaessaan ja joka nyt kimaltelee pojan oman hotellin yläkulmassa. Pidän juuri tuollaisesta amerikkalaisesta omistautumisesta että tehdään jotain rakastamansa asian eteen ilman että mietitään mitä esim naapurit tai anoppi miettivät asiasta.
Tässä eräänä lähipäivänä minulle tuli ikävä takaisin Vegasiin, joten soitin Wynnin hotelliin jauhaakseni puhelimitse paskaa. Hra Steve Wynn on henkilökohtaisesti kertonut koko henkilökunnalleen, että heidän KUULUU olla koko maailman PARHAITA asiakaspalvelijoita. He ovat omistautuneita työlleen ja TIETÄVÄT olevansa osa maailman parasta hotellia. Juuri siksi soitin vain ja ainoastaan Wynniin saadakseni hetken ajan kuvitella olevani arvokas asiakas.
“GOOD MORNING Sir, how can I help you?” vastasi iloinen nainen ja päätin kysyä häneltä, voinko yöpyä hotellissa yksin ollessani vain 19-vuotias ja ehdin kertoa ikäni ja “and was just wondering – -”, kun hän keskeytti minut ja arvasi kysymykseni, muttei suinkaan kehunut älynlahjojaan, vaan TIESI jo etukäteen olevansa maailman paras, ja alkoi suoraan kertoa vastausta kysymykseeni. Kuuntelin informatiivista puhetulvaa pari minuuttia, vastailin välillä hänen kysymyksiinsä ja lopulta kiitin palvelusta ja kuin testinä hänen asiakaspalvelutaidoistaan odotin kunnioittavaa vastausta. “Thank YOU, Sir, very much and have a GREAT day.”
+1-877-321-WYNN, testatkaa vaikka itse, en vastaa suurista puhelinlaskuista.
